Opiskelin taiteen maisteriksi Lapin yliopistossa ja valmistuin sieltä vuonna 2003, pääaineenani kuvataidekasvatus. Opintojeni aikana kaksi tytärtäni syntyivät, ja valmistumiseni jälkeen sain kuvataiteen lehtorin viran Naantalista. Toimin virassa vuodet 2005-2020. Tein omaa taidettani opettajuuden ohessa ja ensimmäisen näyttelyni pidin vuonna 2011. Taiteilijuuden ja opettajuuden yhdistäminen oli haastavaa, joten heittäydyin täysipäiväiseksi yrittäjäksi kesällä 2020; Ostin turkulaisen Kehystysliike Funkraamin ja perustin oman ateljee-galleriani sen yhteyteen. Alkuvuonna 2023 liikkeen nimi vaihtui muotoon Taidehuone Maria.
Maalaan enimmäkseen öljyväreillä, mutta satunnaisesti myös muilla tekniikoilla. Laadukkaat materiaalit ovat jokaisen työni lähtökohta: kankaiden, värien, kiilapuiden ja muiden tarvikkeiden laadusta en tingi, ja teen myös maalauspohjat itse.
Rakkain maalausaiheeni on ihminen ja hänen sisäinen maailmansa, tunteensa ja olotilansa. Hahmojen hillitty ulkokuori kätkee sisälleen monia ääneen lausumattomia toiveita, tarinoita ja salaisuuksia. En koskaan huuda sanomaani maalauksissani kovaan ääneen julki vaan kätken sen salaisuudeksi pinnan alle, jolloin jokainen voi löytää teoksista oman, itselleen merkityksellisen tulkinnan.
Vuonna 2024 suoritan loppuun jo aiemmin aloittamani ekspressiivisen taideterapian ryhmänohjaajatutkinnon Muurlan opistossa. Haaveenani onkin, että tulevaisuudessa saan tarjota asiakkailleni erilaisia hyvinvointia lisääviä taidekursseja.

Tervetuloa tutustumaan minuun ja teoksiini paikan päälle Taidehuone Mariaan! Osoite on Puutarhakatu 9, ja olen paikalla ma klo 10-18 ja ti-pe klo 10-17, myös muina aikoina sopimuksen mukaan.
Teoksiani voi ostaa suoraan minulta sekä täältä verkkokaupastani.
Niitä on myynnissä myös:
- Suomalaisen taiteen verkkokaupassa Taikossa
- Runonkulman Gallerian taidelainaamossa, Uudessakaupungissa

CV
s. 1979 Varkaus
Kotipaikka: Turku
Koulutus:
- Ylioppilas, Varkauden lukio, 1998
- Taiteen Maisteri, Lapin yliopisto, 2003
- Ekspressiivisen taideterapian ohjaajakoulutus, perusopinnot 20 op, Muurlan opisto, 2016
Työ:
- Kuvataiteen lehtori, Naantalin kaupunki, 2005-2020
- Kehystäjä, Taidehuone Maria, Turku, 2020 alkaen
Jäsenyydet:
- Taiko
- Taidekehystäjät ry
- Varkauden Kuvataideyhdistys ry
Kokoelmat:
- CaféArt, Turku
- Kojamo Oyj
- Naantalin kaupunki
- Café Amandis, Naantali
- Yksityiskokoelmat Suomi, Ruotsi, Viro, Englanti, Sveitsi
Seinä- ja koristemaalauksia Muumimaailma Oy:lle vuosina 2012-2019
Yksityisnäyttelyt:
- Teijon Masuuni, Teijo 2023
- Runonkulman Galleria, Uusikaupunki 2022
- Jatkuva näyttely, Taidehuone Maria, Turku, vuodesta 2020
- Galleria Koppelo, Tampere 2019
- Spa Galleria, Naantali 2019
- Runonkulman Galleria, Uusikaupunki 2018
- CaféArt Turku, 2018
- Naantalin kirjasto 2015
- Raision kirjaston aulagalleria 2014
Ryhmä- ja yhteisnäyttelyt:
- Runonkulman Galleria, Uusikaupunki, 2022
- Taidekeskus Väinölä, Varkaus, 2022
- Galleria Kookos, Helsinki, 2021
- Taidekeskus Väinölä, Varkaus, 2021
- Galleria Fogga, Helsinki, 2021
- Runonkulman Galleria, Uusikaupunki, 2020
- Runonkulman Galleria, Uusikaupunki, 2018
- Moision kartano, Elimäki, 2018
- Naantalin Taidehuone, 2011
TAIDEHUONE MARIA
Puutarhakatu 9, Turku
MA klo 10-18
TI-PE klo 10-17
